Tiedettä lapsille: Kaasuja Marsissa

Maapallomme naapurille Marsiin lähetettiin taas robotteja. Tällä kertaa matkaan lähti robottikaksikko kaasunhaistelija ja laskeutuja. Avaruusrobotit auttavat meitä uteliaisuutemme kanssa koska haluamme oppia Marsin avulla elämästä ja säästä. Kaasunhaistelijan jää kiertämään Marsia ja lähettää pienemmän laskeutujan Marsin pinnalle. Robottikaksikolta menee matkaan seitsemän kuukautta.

ExoMars2016_TGO_EDM_Separated_Approach_20160218_1280
Kaasunhaistelija (TGO) lähettämässä laskeutujaa (Schiaparelli) Marsin pinnalle.           Kuva ESA/ATG Medialab

Marsin kaasuja halutaan haistella, koska kauan kauan sitten Marsissa oli kaasukehä – vähän niinkuin oman maapallomme ilmakehä. Emme tiedä mitä tapahtui ja miksi kaasut haihtuivat mutta ehkä robotit saavat siihen vähän selvyyttä. Aiemmin Marsiin lähetettyjen robottien avulla on selvinnyt että Marsissa oli joskus myös vettä. Jos kaasunhaistelija löytää merkkejä esimerkiksi bakteerien synnyttämistä kaasuista, vaikkapa metaanista jota on myös pieruissa, voimme ehkä päätellä että Marsissa on joskus ollut elämää. Jos kaasuja löytyy, kaasunhaistelija koettaa myös selvittää mistäpäin Marsia kaasu on peräisin jotta myöhemmin Marsin pinnalle lähetettävät robotit voidaan lähettää selvittämään mikä kaasut on tuottanut. Ehkä kaasut eivät olekaan bakteerien pieruja vaan Marsperän kallioista. Kaasunhaistelijasta saattaa olla apua myös tarkempien sääennusteiden kanssa täällä maassa. Marsin sää on yksinkertaisempi ja jos ymmärrämme sen toimintaa, voimme kehittää sääennusteita joita voimme testata täällä maassa. Ehkäpä opimme ymmärtämään miksi säät vaihtelevat maassa niinkuin ne vaihtelevat.

Laskeutujan tehtävä on toimia harjoitusrobottina koska eurooppalaiset tutkijat eivät koskaan aiemmin ole lähettäneet robottia Marsin pinnalle. Laskeutuminen on niin vaikeaa että on turvallisempaa harjoitella sitä ensin. Harjoittelemalla myöhemmin lähetettävä itsekseen liikkuva robotti voi laskeutua turvallisemmin. Laskeutujan mukana Marsin pinnalle kulkee lisää säänmittausvälineitä joiden tuloksia laskeutuja lähettää avaruudessa pyörivän kaasunhaistelijan kautta maahan. Laskeutuja jaksaa akkujensa varassa mitata säätä muutaman päivän ennen väsähtämistään. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saamme ehkä jo kahden vuoden päästä seuraavan robotin matkaan.


 

“Iskä, kirjoitatko mulle taas tarinan?” (Pitkästyn itsekin satuihin).

Tietoa tarinaan on kaivettu ESAn tehtäväkuvauksesta, Markus Hotakaisen blogista ja Tähdet&Avaruus lehden jutusta.

Tiedettä lapsille: Kaasuja Marsissa

Metsähallituslain adressista

Metsähallituslain uudistus on niin tunteita herättävä juttu että arvioni adressista on syytä aloittaa arvoilla. Suomessa on vielä varsin pieni määrä luonnontilaisia alueita, joista suosikkejani on Koloveden ja Linnasaaren kansallispuistot joihin pääsin tutustumaan teininä itserakentamallani retkikajakilla kahdella viikon mittaisella kajakkivaelluksella pikkuveljeni ja upean porukan kanssa. Unohtumattomia kokemuksia. Pohjoisimmasta Suomesta löytyy ainutlaatuinen Kevon luonnonpuisto jonka kanjoni ja putous on vertaansa vailla koko planeetalla. Asuinpaikkani lähialueilta löytyy upeat Helvetinjärvi, Seitseminen ja Isojärvi. Isojärvellä veimme viisivuotiaan tyttäreni ensimmäistä kertaa yöpymään teltassa. Upeita paikkoja. Listaa voisi vielä jatkaa mutta tarkastellaan metsähallituslain uudistusta vastustavaa adressia jonka on tätä kirjoittaessa allekirjoittanut 76 209 suomalaista.

Koitan tarkastella adressia osittain ymmärtäen, osittain ymmärtämättä mutta perusteita pohtien. Adressi on hyvin kirjoitettu. Se vetoaa tunteisiin – erityisesti pelkoihin. Pelkoihin vetoamisen olisi aina syytä herättää hälytyskelloja eikä pelkästään nimiä alle.

Adressissa kerrotaan että lakimuutoksen jälkeinen eduskunnan suostumus omistusmuutoksille ei ole riittävä tae Suomen luonnon säilymisestä tuleville polville. Suojaako nykytilanne vesien ja metsien myynniltä? Ei, metsähallitus myy parhaillaankin sekä metsää että isoa määrä rantatontteja. Eikä rantatontteja nykyäänkään saa parturoida mielensä mukaan. Metsä on pääosin talousmetsää eli puupeltoa joka menee metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Pari tilkkua aarniometsääkin vielä löytyy mutta toivoisin sydämestäni että suojeluinto kohdistuisi niihin. Lakimuutos ei niitä uhkaa. Mieti milloin itse näit viimeksi yli sata vuotta vanhaa metsää. Sellainen ei unohdu.

Seuraavaksi adressissa kerrotaan että yhtiöittäminen “huonontaisi oleellisesti” kansalaisten ja eduskunnan mahdollisuuksia vaikuttaa luontoa koskeviin päätöksiin. Lisäksi väitetään että tiedonsaanti vaikeutuisi. Väitteitä ei välitetä perustella. Palataan tähän hetken päästä koska sitä ennen pelottelu jatkuu. Lakimuutos veisi valtion talousmetsät ja osan retkeilymaista tuottovaatimusten alaisiksi ikään kuin ne ei nyt olisi. Valtio myy talousmetsää jatkuvasti teollisuudelle ja haluaa siitä tuloja kassaansa. Elin monta vuotta metsähallituksella töissä olleen metsurin naapurissa ja kuulin monta tarinaa siitä kuinka tehottamasti talousmetsää hoidettiin. Ei tämä tietenkään ole kokokuva, mutta kertoo myös siitä että valtion hoitama talousmetsä on tehokkuudeltaan valtion hoitamaa talousmetsää. Lannoitteiden käyttö metsien hoidossa pelottaa minua vesistöjen laadun osalta enemmän kuin se että joku ottaa ja pullottaa talousvettä ja vie sitä maailmalle.  Lopuksi –  osa retkeilymaista on ollut kaupan ja vuokrattavissa mm. metsästyskäyttöön. Laki ei tuo varsinaisesti uutta.

Kansallispuistot ja luonnonpuistot, omat suosikkini talousmetsien ja talousvesien seassa, saavat adressissa oman mainintansa pelottelussa. Niistä mainitaan oman kirjanpidon menettäminen. En osaa sanoa miksi tämä olisi huono asia eikä adressikaan sitä perustele. Omasta puolestani perustelen näkökulmani seuraavasti – kansallispuistot ja luonnonpuistot ovat kansalaisten, mukaanlukien minä, erityissuojelussa laeista puhumattakaan. Puistojen tehtävä ei nykyäänkään ole tuottaa mitään voittoa tai tappiota vaan nykytilanteessa puistoille nähdäkseni budjetoidaan rahaa puistojen hoitamiseen. Väitän että yritys toimisi tehokkaammin puistojen hoitamisessa ja budjetoinnin osalta yritys voisi toimia paljon valtion budjetointia joustavammin. Yrityksen tapauksessa kritiikki olisi valtiota voimakkaampaa eli tilanne paranisi ja muuttuisi käyttäjälähtöisemmäksi. Voi sitä sosiaalisen median huutamisen määrää jos yhtiöitetty, mutta valtion omistama, kansallispuistojen ja luonnonpuistojen hoitaja tekisi virheen. Jopa asiasta vastaava ministeri voisi yhtyä kuoroon. Nykyään valtio vain hoitaa mitä hoitaa jos hoitaa. Ja kaikki tämä rakkaudella – kansallispuistot ja luonnonpuistot ovat itselleni rakkainta Suomea. Valtaosa metsistä on puupeltoa teollisuudelle. Yleisesti puistot on ihan tyydyttävästi hoidettu kun niiden annetaan olla. Poluissa, kylteissä, jätehuollossa olisi toki parannettavaa.

Lupasin palata perustelemattomuuteen – adressissa on väliotsikko “Perustelut tuulesta temmattuja”. Olen osittain eri mieltä. Adressin perustelut jopa puuttuu tai perustuu pelotteluun ja vaaroihin. Olen adressin kanssa samaa mieltä siitä että “kyse on puhtaasti ideologisista perusteluista.” Adressilta täytyy voida odottaa enemmän.

Viimeisenä adressissa vedottiin “täystyrmäykseen laajalta rintamalta” perusteluina maa- ja metsätalousministeriön lausuntokoonti. Luin lausuntoja mutta en kaikkia kuten ei selkeästi adressin kirjoittajatkaan. Lausunnoissa laista oli lausuttu varsin neutraalisti tai pieniä muutoksia esittäen. Useat lausujat eivät esittäneet lakia niin heikkona että se pitäisi hylätä. Esimerkiksi esimerkkinä mainittu “Metsäalan Asiantuntijat” oli ensisijaisesti huolissaan henkilöstönsä eduista luonnon sijaan (sivu 38). Adressi on kyllä pelotteleva enkä pidä sellaisesta. Lakimuutos ei tietenkään tarkoita että Suomen luonto menisi kertalaakista Helvetinjärven jäteastioihin. Olen kyllä kiinnostunut perusteluista miksi uutta lakia pitäisi vastustaa, mutta adressi tarjosi niitä ohuesti. Toivottavasti ei vastusteta pelkästään muutoksen vastustamisen vuoksi.

Metsähallituslain adressista

Juoksin YLEn kanssa

Sunnuntaina on aikaa juosta pitkä lenkki. Tänään se oli 21.1km ja juoksin sen matolla rauhallisesti. Tasavauhtinen, matala rasitus kehittää kestävyyskuntoa ja jalkojen iskunkestävyyttä. Matolla on hyvä juosta jos kestää omia ajatuksiaan, pitää lämmöstä ja valosta eikä pidä jäisistä, pimeistä ja sateisista kaduista. Toki odotan että pääsen kevään tullen juoksemaan taas kaduilla.

Tänään kokeilin juosta YLEn kanssa. Yleensä kuuntelen matolla musiikkia, pitkällä mattolenkillä saatan katsoa elokuvan. Juoksun kautta löytämäni ystävä kehotti facebook-keskustelun yhteydessä katsomaan “Noin viikon uutisista” olennaisen tiivistetysti sähköiseen keskusteluun liittyen. Jäin YLEn pariin ensimmäisen 4km:n jälkeen ja juoksimme yhdessä.

Screenshot (2)
Hauska jätkä. Uutisraportin kollegoitaan Tuomas Peltomäkeä ja Paavo Teittistä laiskempi journalisti.

Ensimmäiset noin neljä kilometriä meni Jukan parissa. Jukka veisteli ihan hyviä vitsejä Caruna-uutisoinnin ensimmäisten otsikoiden pohjalta. Ei mitään uutta ja viikon loppupuolen oikean journalismin näkökulmat ei olleet ehtineet mukaan torstain lähetykseen. Sopivat leikkaukset omistajien videoista oli kiitollisia kärjistyksille. Toisena aiheena Trump joka on ammattikoomikolle kuin kakkahuumori – jos mitään muuta ei keksi niin Trumpista voi ammentaa. Myös Ted Cruz esiteltiin viihdekansalle. Vieraana Carly Salonius-Pasternak oli hyvä ja nokkela.

Seuraavat noin neljä kilometriä meni myös “Noin viikon uutisten” parissa. Skippasin viimeviikkoisen, koska olin sen jo nähnyt. Katsoin 1. jakson joka oli mielestäni selvästi edellistä parempi – nasevaa kommentointia katupartiosta, natseista joiden tunnuksissa norjalainen jumala niistää nenäänsä Suomen lippuun ja poliittikkojen sekä poliisien suhtautumisesta heihin. Vieraana kielentutkija Vesa Heikkinen teki alun jäykkyyden jälkeen hyviä kommentteja poliitikkojen käyttämästä kielestä.

Näiden jaksojen jälkeen vatsani sisältö koki yhteyttä “Noin viikon uutisten”-sisällön kanssa joten hyödynsin mattojuoksun tarjoaman mahdollisuuden vesipullon täydennykseen ja oloni helpottamiseen.

Ikäänkuin pitkä lenkki matolla ei olisi itsessään riittävän puuduttava jaloille ja mielelle, vaihdoin YLEn kovaan tarjontaan – Ykkösaamuun. Ykkösaamulla on tiimissään YLEn parhautta – toimittaja Seija Rautio – joka antaa haastateltavilleen tilaa vastauksiin, mutta kysyy heiltä erittäin hyviä kysymyksiä. Seuraavat noin 7km meni Seijan haastatellessa Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta. En osaa sanoa johtuiko vastausten polveilevuudesta vai pitkän lenkin monotonisuudesta, mutta haastattelusta jäi mieleen vain kaksi asiaa: huoli Suomesta ja kiinnostus paikallisen sopimisen lainsäädäntömuutokseen. Jälkimmäisen sisältöön ei tullut selvyyttä. Oikein asiallinen haastattelu mutta en voi suositella kuin kokeneille juoksijoille.

Screenshot (4)
Kokenut hallitusammattilainen Seija Raution haastateltavana.

Vaikka kestinkin keskimmäisen kolmanneksen lenkistä, valehtelisin jos väittäisin että YLE-areenan streamin keskeyttäminen ei olisi käynyt mielessä. Kesken ei kuitenkaan jätetä, kuten ei jätetä pitkää lenkkiäkään matolla vaikka kiusaus matolla keskeyttämiseen voi olla suurempi kuin ulkona juostulla lenkillä. Ulkoa on juostava aina takaisin kotiin. Matolla puutumusta vastaan voi taistella samaa menetelmää soveltaen kuin kadullakin – jakamalla nautinnon pieniin välietappeihin. “Seuraava puoli kilometriä”, “kohta tulee tietty kilometrimäärä täyteen.” – myönnän että osa Matin vastauksista saattoi mennä ohi.

Viimeinen noin 7km jatkui kovien sisältöjen parissa. Valitsin Seija Raution haastattelemassa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosta.

Screenshot (6)
Sanni vastaamassa vaikeisiin kysymyksiin mm. yliopistoihin liittyen.

Hallituksen alkutaipaleella Sannilla on ollut ehkä haastavin paikka vastata valtakunnan yliopistojen kollektiiviseen kritiikkiin leikkausten edessä. Vastauksista nousi perusteluiksi koko 2000-luvun jatkunut yliopistojen valtionrahoituksen kasvu, tarve rakenteellisille uudistuksille ja halu muutoksiin omalla hallinnonalalla ilman lainsäädännöllisiä muutoksia (näkemyksellistä reaalipolitiikka). Eritysesti viimeinen on mielestäni hyvin perusteltu vastine Helsingin Yliopiston Kari Raivion peräänkuuluttamille lakimuutoksille jotka saattaisivat hyvinkin kaatua eduskunnassa- Raivio perustelee näkemystään lähinnä yliopistojen sisäisellä vastarinnalla ja vertaa sitä hautausmaiden siirtämiseen (apua ei tule sisältä). Eikö kukaan muu näe Raivion hautausmaavertauksessa epäonnistunutta rinnastusta omaan henkilökuntaan?

Haastattelussa käsiteltiin myös peruskoulun asioita joista tärkeimpänä ehkä painotuksen muutos opettajakeskeisyydestä oppijakeskeisyyteen. Tervetuloa muutos!

Suosittelen Sanni Grahn-Laasosen haastattelua kokeneiden juoksijoiden lisäksi kaikille jotka ovat kiinnostuneita Suomen yliopistojen ja peruskoulun muutoksesta. Lopussa oli muutama sana myös kulttuurista, mutta siitä saisi toki oman haastattelunsa. Tällä kertaan koulutusasiat oli ajankohtaisia ja kiinnostavia jättäen kulttuurille vähemmän tilaa.

Selviydyin YLE-puolimaratonista ilman fyysisiä vammoja eli kaikki meni suunnitellusti. Palautuminen on ollut hyvää joten puolimarathon Pirkkahallissa viikon päästä mennee pienellä herkistelyllä reippasti.

Areenasta löytyy valtavasti hyvää sisältöä kaikille juoksijoille jotka eivät pelkää taivaltaa uusia polkuja. Kannattaa kuitenkin olla kriittinen – sisällössä on myös kaikennäköistä kalliisti ulkomailta ostettua roskaa jonka hankkimisessa YLE ei ole parhaimmillaan.

Pukuhuoneessa joku toinenkin juoksusta hyvän olon ammentanut kyseli kuinka pitkään juoksin. Kerroin että puolimaratonin YLEn kanssa – kanssajuoksijan ilme oli kultaa.

Juoksin YLEn kanssa

Kirja: Huvitamme itsemme hengiltä

Iskä. Se on vähän hassua kun (TV-uutisissa) ensin puhutaan presidenteistä ja sitten yhtäkkiä tomaateista. Sonja, 9 vuotta

Tyttäreni lausahdus YLEn aamu-uutisista kiteytti Neil Postmanin klassikon havainnon jonka lapsikin tekee luonnostaan. Luin kirjan viime vuoden loppupuolella englanniksi sähköisenä kirjana, vaikka kirja kuuluisi pelkästään juhlaversion upean kannen perusteella kirjahyllyyn.

pictures

Mainitsin YLEn avauksessa koska siellä TV-uutiset ovat vielä asiallisia. Kirjaa lukiessani asuimme Austinissa Texasissa ja seurasin yhdysvaltalaisia uutisia harvakseltaan saadakseni kuvaa ajankohtaisten aiheiden virrasta jossa uutisleikkeet, kommentit, vitsit ja mainokset vaihtuvat aiheiden kanssa muutaman kymmenen sekunnin välein. Vaikka osa tästä virrasta on jo Postmanin kuoleman jälkeen (2003) siirtynyt TV:sta internetiin, kirjan sisältö ei ole vanhentunut – vai miltä Facebookisi näyttää?

Yksin kirjan esipuhe on erinomainen. Postmanin pojan koostamat opiskelijoiden kommentit kirjasta, viihteellisyydestä ja mediapaastosta eivät jätä kylmäksi. Esipuheen pohdinta siitä että Aldous Huxley oli oikeassa George Orwellin sijaan on inspiroinut myös sarjakuvan.

Kirjan erinomaisuus perustuu Postmanin taiturimaiseen esitystapaan. Hän rakentaa argumenttinsa median merkityksen ja anekdoottien kautta. Median historiallinen kehitys kirjallisesta kuvallisen kautta nykyaikaan antaa näkökulmaa siitä miksi mediamme on mitä on. En usko että kirja jättää ketään mediasta (kirja, kuva, televisio), yhteiskunnasta ja historiasta kiinnostunutta kylmäksi.

Loppua kohden Postman keskittyy viihteellisyyden vaikutuksiin.

Lyhyt tiivistelmä Postmanin mestariteoksesta ei mitenkään voi tehdä kunniaa itse kirjalle, joten voit siirtyä kissakuvien ääreen. Toivottavasti palaat Postmanin kirjaan ajan kanssa.


Muutaman haun pohjalta näyttäisi että suomennosta, Postman, Neil: Huvitamme itsemme hengiltä: Julkinen keskustelu viihteen valtakaudella. (Amusing ourselves to death: Public discourse in the age of show business, 1985.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1987.ISBN 951-0-14027-9, saa lähinnä antikvariaateista. Suomennos ei sisällä Postmanin pojan esipuhetta vuodelta 2005.

 

Kirja: Huvitamme itsemme hengiltä

Kirja-arvostelu: Lumen taju

image

Lumen taju on ollut lukulistallani pitkään. Sain sen vihdoin luettua Hawaiin lämmössä. Odotellessa lentoa Kööpenhaminasta Suomen lumikaaokseen tuli sopiva konteksti jakaa muutama ajatus palkitusta tanskalaisesta rikosromaanista.

Erinomaisen tarinan lisäksi Lumen tajussa oli hienoa älykäs, itsenäinen, toimintavalmis ja luova naispäähenkilö Smilla Jaspersen.

Tarina lähtee liikkeelle Smillalle läheisen pojan kuolemasta joka todetaan tutkinnassa tapaturmaksi, mutta jää epäilyttämään Smillaa.

Jouhevan kerronnan lisäksi tarinaan yhdistyy tietoa ja pohdintaa joka miellytti. Näytteenä katkelma kirjan loppuosan tapahtumista:

Ei ole konsti eikä mikään ratsastaa hyvinvoinnilla, säilyttää jo saavutettu tasapaino. Vaikeinta on kestää muutos, kaikki uusi. Uusi jää. Uusi valaistus. Uudet tunteet.

Katkelmaksi poimittu irrallinen pohdinta istuu kirjan jännitystä ylläpitävään kerrontaan erinomaisesti ja kestää moniulotteisuudessaan sekä aikaa että konteksteja. Suosittelen Lumen tajua lämpimästi.

Kirja-arvostelu: Lumen taju

Koodaamisesta geenien muokkaukseen

Koodaamisesta on tullut kansalaistaito ja geenien muokkaus seuraa pian perässä. Vertaus saattaa vielä tuntua kaukaa haetulta, mutta luvut ja tekniikan kehitys puhuvat puolestaan. Geenien muokkauksella tarkoitetaan DNA:n paloittelua juuri halutusta kohtaa niin että geenejä voidaan poistaa, lisätä tai muokata halutusti. Tänä vuonna loputkin tieteelliset  geenilaboratoriot vallanneen tekniikan tarvitsemat osat maksaa kaupan hyllyltä 30 dollaria. Kansalaisille suunnattuja bakteerien muokkaukseen valmiita settejä saa joukkorahoitettuna satasen kalliimmalla.

Hinnan lisäksi uusi tekniikka, CRISP Cas9, on nopea ja erittäin tarkka. Valaisevia ja valolla ohjattavia bakteereja, biopolttoaineita tuottavia hiivoja mutta myös kehittyneempien eliöiden perimän muokkausta. Into on vallannut tiedemaailman ja kansalaiset seuraavat siis perässä.

IMG_20151223_165523
Kuvituskuvana muinainen sitruslaji joka edeltää myöhemmin jalostettuja sitruunoita, appelsiineja ja greippejä. Buddhan käsi nimisessä lajikkeessa on vähän tai ei lainkaan hedelmälihaa ja saman verran aasinsiltaa aiheeseen. Kuva: Ville Ilvonen

En ole geenien muokkauksen asiantuntija mutta tiedän koodamisesta jotakin työni ja tutkimukseni puolesta. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Bo Huang, biofyysikko Kalifornian yliopistosta kuvasi tiedelehti Naturen jutussa geenimuokkaustekniikan nopean kehityksen haastetta seuraavasti: “Ihmisillä ei vain ole aikaa kuvata järjestelmien yksinkertaisimpia ominaisuuksia. Vallitseva mieliala on että niin kauan kuin se toimii, meidän ei tarvitse ymmärtää kuinka tai miksi se toimii.” Naturen mukaan tutkijat törmäävät aika ajoin tahattomiin häiriöihin jotka koodaamisessa tunnetaan yleisemmin bugeina. Nyt siis puhutaan ammattilaisista ja asiantuntijoista monimutkaisten biojärjestelmien äärellä.

En halua hehkuttaa uutta tekniikka tuomatta riskejä esille. Sivusin riskejä aiemmassa kirjoituksessani ja myös Nature tuo niitä esille. Ne ei kuitenkaan ole tämän jutun tarkoitus vaikka geenien muokkauksen bugit voivatkin olla jotain ihan muuta kuin tietokoneiden ohjelmoinnissa.

Vertaus koodaamiseen tuli mieleen työstäni, tutkimuksestani ja biofyysikko Huangin kommentista. Ohjelmoinnissa on vuosikymmenten jälkeen edelleen alueita joilla tuotteen toimitukset aloitetaan heti kun tuote toimii vaikka ei olisi syvällistä ymmärrystä kuinka tai miksi. Biotekniikka on siirtymässä tähän aikakauteen nopeutuvassa rytmissä. Otan konkreettisen esimerkin omalta alaltani asynkronisesta ohjelmoinnissa jossa asiat tapahtuvat siinä järjestyksessä missä funktiokutsujen suorittajat sattuvat niihin vastailemaan. Mahdollisuus tahattomiin häiriöihin kasvaa kun asynkronisuus yhdistetään ohjelmointikieliin joissa muuttujat eivät ole tyypitettyjä. Tyypittomuus tarkoittaa selkosuomeksi suurin piirtein sitä että yhdellä hetkellä muuttuja voi olla joukko kirjaimia ja seuraavana hetkenä numeroita. Muutokset tapahtuu sitä mukaa kun ohjelmaa suoritetaan ja siinä järjestyksessä kun asynkroniset funktiokutsut palaavat suorittajiltaan. Tyypitetyillä kielillä muuttujan tyyppi asetetaan ja siihen voi sijoittaa vain tyypin mukaisia muuttujia. En väitä etteikö osaava ihminen voisi kirjoittaa hyvää koodia sekä tyypitetyillä että tyypittömillä kielillä. On kuitenkin kiistämätöntä että tyypitetyillä kielillä voidaan ennen ohjelman suoritusta tehdä tarkastuksia sijoituksista muuttujiin. Tyypittömyys yhdistettynä asynkronisiin funktiokutsuihin voi johtaa tahattomiin, satunnaisesti ajankohdasta riippuvasti toistuviin, häiriöihin ilman ennen suoritusta tehtäviä tarkistuksia. On helpompaa, nopeampaa ja halvempaa kokeilla testaamalla ja todeta kuten biofyysikko: “Se toimii mutta emme kompleksisuuden vuoksi ymmärrä miksi.” Joissain tapauksissa kun tahattomiin häiriöihin törmätään, voidaan ymmärtää mistä on kyse ja jopa todeta että tahattoman häiriön todennäköisyys on erittäin pieni joten riski päätetään hyväksyä. Koodin käyttäjän täytyy hyväksyä tällainen – joissain tapauksissa vaihtoehto ei ole käyttää toista tuotetta vaan vaihtoehto on olla käyttämättä. Tämä on tuttua myös lääketieteessä, lääkkeiden tutkijoilla. Lue joskus reseptilääkepakkauksen paperi jos et usko.

Biotutkijat ja -insinöörit ovat geenitekniikan uuden menetelmän myötä samassa tilanteessa – kokeillaan, testataan kompleksisuutta täysin ymmärtämättä mitä tapahtui, tehdään muutoksia, kokeillaan uudestaan. Kaikki tapahtuu nopeasti, halvalla ja erittäin tarkasti mutta ymmärtämättä miksi ja mikä on muutoksen vaikutus muiden geenien toimintaan nyt tai myöhemmin. Aiempi simulointi osittain puutteellisilla malleilla jää vähemmälle koska on helpompaa ja tarkempaa kokeilla todellisuudessa. Erona tietojenkäsittelytieteeseen ja lääketieteeseen on toki että eliöt ovat itsestään kopioituvia järjestelmiä. Ainakin ennen tekoälyä. Erona on myös kompleksisuus – tietojärjestelmät ovat ihmisen alusta loppuun rakentamia järjestelmiä siinä missä biojärjestelmien pohjalla on miljoonia vuosia evoluutiota – yritystä, erehdystä ja onnistumista.

Kokeellisella geenien muokkaamisella ilman kaiken perusteellista ymmärtämistä tullaan tekemään sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Tietojenkäsittelytieteen puolella ohjelmien perusteellinen ymmärtäminen ja ohjelmien todistaminen on jäänyt erikoisaloille joiden sovellusten kehittämiseen on aikaa ja rahaa. Ohjelmistojen monimutkaisuuden vuoksi kaikilla erikoisaloillakaan ei voida tehdä täysin virheetöntä tuotetta. Erään työpaikkani kahvihuoneessa kiersi aikanaan kopio anglosaksisita ohjeista turvallisuuskriittisten sulautettujen järjestelmien suunnittelijoille. Ensimmäisessä kohdassa kehotettiin arvioimaan ihmishengen hinta, toisessa kohdassa olemaan dokumentoimatta sitä mihinkään. Humanisti minussakin kauhistui ajatuksesta, realisti ymmärsi sen liittyvän amerikkalaiseen legalismiin ja pragmaatikko siihen että kaikessa ihmisen toiminnassa on riskejä. Itse pidän liikennettä ja ilmansaasteita suurina, todellisina riskeinä. Joku toinen pitää uutta ja tuntematonta.

Jokainen meistä suhtautuu teknologiaan omasta näkökulmastaan ja omien pelkojensa kautta. Tulemme näkemään biopolttoaineita tuottavia bakteereja ja hiivoja. Tulemme näkemään leviä jotka sitovat ilmakehästä hiilidioksidia moninkertaisesti. Tulemme näkemään hoitokeinoja syntymästään asti geneettisesti sairaillle, koska potilaat itse valitsevat kokeilla hoitoja vaihtoehtona sairauksilleen. Tulemme näkemään myös isoja riskinottoja kuten muokatulla viruksella hiiriin  hengitysteitse tartutettu keuhkosyöpä. Tulemme myös näkemään geneettisesti muokattuja kasvilajikkeita jotka pelastavat kasvisatoja kuivuudelta tai tulvilta ihmisille jotka eivät ole ylensyöneitä kauden juhlinnan jäljiltä. Uutta tulee olemaan se että myös kansalaiset tulevat kokeilemaan geneettistä muokkausta ja antavat tuotteidensa kopioitua kokeilumielessä.

Tiedämme jo nyt että tutkijat ottavat riskejä ja jo ensi vuonna innokkaimmat kansalaiset alkavat kokeilla geenien muokkausta siinä missä he nykyään kokeilevat koodaamista. Useimmat kokeilut eivät tule riippumaan sinun tai minun mielipiteestä. Tai tunteesta. Tuomitsemalla voi varmistaa että geenien muokkaamista kokeilevat kansalaiset eivät uskalla puhua kokeiluistaan, kuuntelemalla voi ainakin tarjota mahdollisuuden kannustaa turvallisuuden huomioimiseen. Tietämällä mitä ympärillä tapahtuu voi vähentää pelkojaan, iloita onnistumisista ja olla käytännöllinen realisti riskien toteutuessa.

Koodaamisesta geenien muokkaukseen

Tytön ysi on pojan seiska?

Jukka Ruukki kirjoitti ansiokkaasti poikien ja tyttöjen kouluarvostelun eroista. Aihe on tärkeä koska yliopistolaiset osaavat meuhkata omasta edustaan, mutta lapset eivät osaa puolustaa itseään aikuisten maailmassa. Ennenkuin syrjäytyvät ja kasvavat isoiksi.

DSC_0029
Amerikkalaisia ja suomalaisia lapsia perjantaikioskilla rahoittamassa alakoulun toimintaa Austinissa, Teksasissa. Kuva: Ville Ilvonen

Jukka oli jälleen lukenut vertaisarvioitua tiedettä tekstinsä tueksi, tällä kertaa Sari Mullolan väitöskirjasta. Jukka nosti esiin pari hyvää pointtia. Suomalaisessa koulussa pojat eivät pärjää yhtä hyvin kuin tytöt. Lisäksi opettajat sekoittavat arvosteluissaan osaamisen ja temperamentin joka vääristää oppilaiden arvostelun tasavertaisuutta. Kansa tuntee tämän pärstäkertoimena. Sari teki siitä tiedettä. En väitä että Jukan teksti tai edes Sarin väitöskirja kuvaisi suomalaista koulujärjestelmää kokonaisuudessaan. Luin kuitenkin Sarin väitöstiedotteen ja silmäilin hänen väitöskirjaansa. Ne tuovat lisävaloa Jukan muuten ansiokkaaseen avaukseen josta jäi puuttumaan ehdotukset Amerikan kommenttia lukuunottamatta. Palaan amerikkalaiseen koulujärjestelmään ja vaikuttamiseen hieman myöhemmin.

Tarkoitus ei ole asettua pojan eikä tytön puolelle vaan molempien puolelle. Kouluarvosanoissa näkyvä temperamenttiharha näkyi nimittäin sekä tytöillä että pojilla ja riippui myös opettajan sukupuolesta ja iästä. Ilman näitäkin löydöksiä sekä tyttöjen että poikien koulumenestys on yhtä tärkeää. Miten asiaa voitaisiin korjata? Tiivistän Sarin tutkimuksestaan johtamat suositukset seuraavasti:

  • Koulujärjestelmämme arviointikäytäntöä olisi hyvä arvioida.
  • Opettajakoulutuksessa tulisi valmentaa opettajat todellisen osaamisen arviointiin ilman arviointivääristymiä.

Miten näitä suosituksia voitaisiin hyödyntää?

Ensimmäisenä – nimettömyys osaamisen arvioinnissa. Nykytekniikalla nimettömien kokeiden arviointi on mahdollista, erityisesti matematiikassa. Opettajalle voi toimittaa digitalisoidut matematiikan kokeet nimettöminä tarkistettavaksi ja nimet voi tulla opettajalle näkyviin vasta kaikkien kokeiden arvostelun jälkeen.

Matematiikan lisäksi Sari tutki äidinkieltä jossa se ei ehkä ole yhtä yksioikoista, mutta olisi mahdollista automaattista käsialantunnistusta hyödyntäen. Tällöin opettajalle jäisi arvioitavaksi osaamisen ja käsialan arviointi erikseen. Toki kirjoitustyylistä  on mahdollista tunnistaa oppilaitaan mutta ajatus voisi olla ainakin kokeellisen koulutustutkimuksen arvoinen.

Harva oppiaine rajoittaisi nimetöntä arviointia. Tekniikka mahdollistaisi myös opettajien suorittaman opiskelijoiden ristiinarvioinnin jolloin temperamentti, persoona ja käytös voitaisiin kokonaan jättää huomiotta osaamisen arvioinnissa.

Se tarkoittaisi papereista ja loputtomista monisteista luopumista, digitalisaatiota, vaikka nimettömyyden voisi toteuttaa monisteillakin – esimerkiksi viivakoodeilla. Ennenkuin osa koulutuksen ammattilaisista jälleen tyrmää tekniikan käytön, kysyn onko temperamenttiharhan todellisuus humaania?

Sarin toiseen ehdotukseen eli opettajakoulutukseen en lähde ehdottamaan mitään mutta kannatan opettajien koulutuksen ja täydennyskoulutuksen kehittämistä tieteeseen pohjautuen.


Siitä Amerikan koulujärjestelmästä. Jukka totesi että täällä epätasa-arvoisesta arvionnista olisi jo nostettu meteli ja joukkokanteita. Ehkä. Iso maa, monta isoa osavaltiota. Joissain paikoissa vanhemmat ja myös opiskelijat ovat aktiivisempia kuin muualla. Aktiivisuus ei myöskään aina kohdistu koulutuksen tasoon, sisältöön tai arvostelun yhdenvertaisuuteen vaan ainakin mediassa usein uskomuksiin ja rotukysymyksiin. Myös alakoulujen tasoissa on isoja eroja. Paikalliset kysyvät missä koulussa lapset ovat ja kun koulu on hyvällä alueella kohdataan hyväksyviä kommentteja ja nyökyttelyä. Tätä näkyy toki myös Suomessa, mutta maiden välisen vertailukelpoisen tiedon puuttuessa koulujen keskinäiset tasoerot on suomalaisille tutumpia suomalaisten lukioiden välisistä vertailuista.

Amerikkalaisilla on tapana ostaa itselleen haluamiaan asioita, myös koulutusta. Yksityiskoulutusta saa rahalla ja rahalla myös vaaditaan. Jukan esille nostama joukkovoima tehokeinona on painostuksen ja nopeasti kasvaneiden lukukausimaksujen kautta edennyt jopa sille tasolle että jos koulutushenkilökunnan mielipide ei miellytä, heidät voidaan painostaa eroamaan vaikka kyseessä olisi arvostettu opettaja, arvostettu koulu ja eroamisen syynä kommentti olla rajoittamatta halloween-asuja. Toistan – ei siis epäpätevyyttään vaan tahallaan väärintulkitun mielipiteen takia. Alakouluissa eroamista tapahtuu joissakin osin Amerikkaa mikäli vanhempien ja opettajien näkemys vaikkapa evoluutiosta ei käy yhteen. Valitettavasti välillä tieteen kustannuksella. Suomalaisista opettajista evoluutiota on kyseenalaistanut äänekkäästi lähinnä perussuomalaisten Huhtasaari, kansanedustaja ja uskonnonopettaja. Surullista.

En ole kuullut että Suomessa opettajia erotettaisiin mielipide-erojen takia. Hyvää on myös se että opetussuunnitelmassa, kaikkine puutteineenkin, pysymistä seurataan. En myöskään kritisoi rahaa koulujärjestelmässä. Sen seurauksena Amerikassa on parhaissa kouluissa todella hienot resurssit sekä mahdollisuus houkutella huipputason ajattelijoita, tutkijoita ja kouluttajia. Ja lahjoittajilla on paikallisen käytännön mukaan pönöttävät nimiplakaatit tai sponsorikyltit seinillä. Pointtini on että oppilaat on oppilaita, ei asiakkaita. Oppilaiden on välillä hyvä oppia myös asioita joita eivät haluaisi oppia. Asiakkaat reklamoi.

IMG_20151215_144227
Kiitos sponsoreille pääovella. Koulun nimen vaihdosta on aloite vetämässä – hävinnyt sisällissotakenraali on ristiriitainen. Kuva: Ville Ilvonen

Opetussuunnitelmassa pysyminen Suomessa on hyvä asia jonka seurauksena peruskoulutuksen perustaso on hyvä. Arvosteluvääristymät ja oppilaiden osaamisen arvostuksen vähättely temperamentin ja persoonallisuuden kustannuksella syövät uskoa hyvään perustasoon. Kuten Jukka totesi, arvostuksen puute ja osaamisen mitätöinti voi pahimmillaan jopa johtaa syrjäytymiseen.

Vanhempana kannattaa siis keskustella opettajan kanssa ensin lapsen osaamisesta ja jos aikaa jää temperamentista, persoonallisuudesta ja käytöksestä. Osaamisen kehittämistä kannattaa kannustaa. Sekä lapselle joka saattaa turhautua opettajaan että opettajalle joka keskustelisi ensin lapsen käytöksestä. Koulun tehtävä ei ole puristaa temperamenttia, persoonallisuutta ja käytöstä hyvinvointivaltion muottiin arvosanojen voimalla. En vähättele käytöksen merkitystä – aikuisten käyttäytyminen epäsosiaalisessa mediassa, omalla nimelläänkin, osoittaa käytöksen tärkeyden. Silti osaamisen arviointia ja käytöstä ei kuulu kytkeä yhteen. Kun seuraavan kerran puolustat etuja, toivon että ne ovat lasten etuja.


Edit 20.12.2015

Tytön ysi on pojan seiska?